Oon tässä pohtinut mm. sitä, että miten sitä voi melkein vieraaseen ihmiseen kiintyä niin paljon?! Olen seurannut Atlantiksen pelejä ja toimintaa nyt jo kahdeksatta vuotta ja jo melkein alusta asti pisti silmiin yksi junnulahjakkuus. Vuosin varrella tästä pelaajasta kehittyi maalitykki ja muutenkin kaikkien aikojen "lempparipelaaja" minulle, ainakin täällä kotimaassa ;-) Viime vuosi piti jo pärjätä ilman tätä pelaajaa ja nyt näyttää pahasti siltä, että tämänkin kauden hän pelaa toisessa joukkueessa. Toivon tietysti, että kesällä olisi jo niin hyvässä kunnossa, että "kelpuutettaisiin" takaisin Atlantikseen!

Mutta miksi olo tuntuu haikealta? Onhan joukkueessa muitakin hyviä pelaajia, muitakin suosikkeja. Mikä tässä yhdessä henkilössä on, että häntä kaipaa sinne kentälle? Voin silmät sulkemalla nähdä hänet juoksemassa omalla tyylillään kentällä ja tekevän maalin. Olenko minä ihan höperö, että jopa kiinnyn vieraaseen ihmiseen? Ja miksi juuri tähän henkilöön? Miksi en nyt kiinny sitten johonkin toiseen?

Ja minun pitäisi olla aikuinen ihminen....